Kuin vanki, toivon ja tapaamisten varassa,
odotin armahdusta, näkyväksi tuloa, elämää kanssasi.
Hetken se tuntuikin mahdolliselta, näkyi valoa tunnelin päässä.

Mutta ei se mennytkään niin.
Vapautumisen sijaan tarjolla olisi ainakin muutama vuosi lisää.
Kovennettua lusimista, sinun kuvasi mielessäni 24/7 kuten nytkin.
Sama selli, mutta seuraava ehdonalaiskäsittely häämöttäisi
vasta joskus hamassa tulevaisuudessa,
ja tapaamiset olisivat nykyistäkin rajoitetummat,
ennakoimattomina aikoina, jotta jännitys säilyisi.

Olemmehan me molemmat jo nähneet, mitä jättävät jälkeensä
yhteisen ajan ja tekemisen puute, jakamaton arki ja yksinäiset yöt.