Hiljaisin mielin, vailla uhoa,
elämääni mietin, siinä käynyttä tuhoa.

Ei ole ollut montaa normaalia ihmissuhdetta,
rakkaudelle, kiintymykselle pysyvää kohdetta.

Lapsiani muistan hautausmaalla,
sähköpostilla, tai en lainkaan.
Joskus mietin, miksi teidät sainkaan.

Naisia on ollut, ikuisia valoja;
yritän muistaa heistä vain parhaita paloja.

Mutsi ja faija, toisilleen sopivat,
geenit oivat mullekin antoivat.

Ei pudonnut omena kauas, mutta korkealta,
leiki siinä sitten kotia tältä pohjalta.
Rakkautta silti olen saanut aina,
eikä silloin mennyt mielessä paina.

Mutta kun nälkä on suuri, ei kyllikseen saa,
tuskin edes tietää, mitä kuumeisesti hamuaa.